Rakastan ohjata metsäkylpyjä. Ohjatessa on erikoisen helppo olla läsnä hetkessä ja antaa sanojen tulla. On kuin solahtaisin johonkin tilaan, jossa saan samalla latautua itsekin. Aika mahtavaa. Vielä ihanampaa on, että saan yhdessä luonnon kanssa välittää tätä rauhaa myös muille. Tuoda ihmisille pysähtymisen paikkoja, hetkiä hiljaisuudessa ja luonnosta lumoutumista.
Elokuun alun luontokylvyssä Lohjan Vohloisissa tämä rauhan tunne oli käsinkosketeltava. Aamu oli juuri täydellinen.
Aurinko paistoi, ilma oli lempeän lämmin ja järveltä kävi hellä tuulenvire.
Teimme itsessämme tilaa luonnon tarjoamalle rauhalle ensin seuraamalla hengitystämme. Päästimme lempeästi irti mielessä pyörivistä ajatuksista nimeämällä ne ja siirtämällä ne sivuun kylvyn ajaksi. Kehomeditaation avulla juurrutimme vielä itsemme läsnäolevaksi omaan kehoomme meitä kannattelevalla nurmella.
Kun mielen ja kehon kierrokset olivat laskeneet, siirsimme huomion aisti kerrallaan ympäröivän luonnon ihmeellisyyteen. Tutkimme katseellamme ruohikon pienenpieniä muotoja ja tarkkailimme sitten horisontin suuria linjoja. Tunsimme, miten tuuli hellästi hiveli kasvojamme ja haistoimme raikkaan järvi-ilman tuoksun. Kuuntelimme puiden huminaa ja laineiden pientä liplatusta. Kun oikein rauhoituimme, saatoimme kuulla kovakuoriaisen mönkivän nurmella.
Myös rannan sorsa huomasi hyvän tunnelmamme ja päätti liittyä seuraan! Sorsa seuranamme kävelimme villasukkasillamme h i t a a s t i rannan nurmella. Niin hitaasti kuin vain suinkin pystyimme. Ai, miten hyvää se tekikään jaloille!
Kiinnitimme seuraavaksi huomiomme rannan komeisiin puihin. Mäntyjen, kuusien, koivujen ja haapojen joukosta kukin valitsi itseään eniten puhuttelevan puun. Siinä sitten tutkimme niitä antaumuksella, tarkastelimme eri ominaisuuksia ja samalla opimme uutta itsestämme.
Lopuksi rauhoitimme kehomme takaisin matolle ja päästimme irti lopuistakin jännityksistä lempeän ohjatun loppumeditaation parissa.
